Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomeen kaksi täysin uutta laivaa: Tämä yhtiö haastaa nyt matkustajabisneksessä Viking Linen ja Tallinkin: "Olemme päässeet hyvin vauhtiin"

Rahtiyhtiönä tähän asti parhaiten tunnetun Finnlinesin uusissa laivoissa on matkustajilla ravintolamaailma, kokoustilat, business-lounge ja spa-osasto.

Finnlinesin matkustajaliikenne suuntautuu Helsingistä Vuosaaren satamasta Saksan Travemündeen ja Naantalista Ahvenanmaan kautta Ruotsin Kapellskäriin.

Liikenne on palautunut korona-ajan jälkeen hyvälle tasolle.

– Kesä–heinäkuu olivat meille todella hyviä. Saksan liikenne on melkein palautunut vuoden 2019 tasolle, Finnlinesin matkustajaliiketoiminnasta vastaava Marco Palmu sanoo.

Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä tullaan jo ylittämään vuoden 2019 taso.

– Olemme päässeet siellä tosi hyvin vauhtiin. Toki matkustajamäärissä näkyy Ahvenanmaan liikenne, joka on kasvanut mukavasti. Viime vuosi oli erittäin hyvä Ahvenanmaalla, koska Ruotsiin ei päässyt.

Palmun mukaan Finnlinesin vahvuus Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä ovat hyvät lähtöajat Naantalista, Ahvenanmaan Långnäsiin saavutaan mukavaan aikaan.

– Uutena asiana tänä vuonna on näkynyt se, että matkavaraukset tehdään aivan viime hetkellä. Ja se koskee myös Saksan reittiä. Saksalaiset ovat muuttaneet matkustustapojaan ja varaavat matkansa Suomeen aivan viime hetkellä.

Finnlinesin uusien alusten rakentaminen etenee aikataulussa ja ensimmäistä niistä odotetaan Naantali–Långnäs–Kapellskär-linjan liikenteeseen syyskuun alussa 2023. Uudet laivat edustavat ropax-konseptin uusinta Superstar-luokkaa.

Laivat Finnsirius ja Finncanopus saavat nimensä taivaan kirkkaimpien tähtien mukaan.

– Finnlines ottaa ensi vuonna ison askeleen eteenpäin. Kun meillä on nyt laivalla yksi ravintola, baari ja myymälä, uudella aluksella on monta erityyppistä ravintolaa, kokoustilat, spa-osasto, iso kauppa ja monia uusia palveluja, kuten business-lounge, Palmu luettelee.

Uusiin aluksiin mahtuu tuplasti asiakkaita nykyisiin aluksiin verrattuna, 1 100 matkustajaa. Samoin rahtiliikenne saa enemmän tilaa, peräti 1 000 kaistametriä.

Superstar-laivojen ruokatuote on jo suunnitteilla, ja ropax-laivoilla panostetaan jo tänä vuonna enemmän ruoka- ja palvelutuotteeseen.

Naantalista Ruotsiin suuntautuvassa liikenteessä buffetpöydän tarjontaa uudistettiin kesäksi.

– Päivällisellä on tarjolla Saaristolaispöytä-teema. Pöytään on katettu aikaisempaa enemmän kalatuotteita, valikoima on runsaampi kuin aikaisemmin. Saaristoteema jatkuu myös syksyllä, M/S Finnswanin keittiömestari Peter Sundström kuvailee.

– Kala on toki ollut aina suosittua laivoilla, mutta nyt kylmässä pöydässä on enemmän vaihtoehtoja. Erilaisia sillejä, savustettuja silakoita, silakkarullia ja lohisalaattia.

Laivoilla on tarjolla aikaisempaa monipuolisempaa ruokaa. Syksyn satoa, kauden sesonkituotteita. Jälkiruokavalikoima on myös aikaisempaa runsaampi,

Maapuolen tavoin laivoillekin on ollut vaikeaa saada kokkeja.

– Olemme kuitenkin onnistuneet siinä ja saaneet hyviä tekijöitä keittiöön. Tosin olen joutunut nyt itsekin soittelemaan ja laittamaan viestejä sopiville henkilöille, Sundström sanoo.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.