Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etla: Suomi ajautuu loppuvuonna taantumaan

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa Suomen ajautuvan loppuvuonna taantumaan. Ennusteen mukaan talouskasvu hiipuu tänä vuonna kahteen prosenttiin, ja ensi vuonna on luvassa nollakasvua. Kasvua leikkaavat inflaatio, rahapolitiikan kiristyminen ja Venäjän hyökkäyssodan välilliset vaikutukset.

Vuodelle 2024 Etla ennustaa kasvua 1,7 prosenttia.

Tavaraviennin kasvun ennustetaan tänä vuonna pysähtyvän, mutta rakentamisen vielä kasvavan. Yksityisen kulutuksen ennustetaan tänä vuonna kasvavan yli 2 prosenttia, mutta ensi vuodelle ennakoidaan nollakasvua.

Inflaation Etla ennustaa olevan tänä vuonna 6,8 prosenttia ja ensi vuonna lähes neljä prosenttia.

– Suomen kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna nopeimmin vuosikymmeniin. Energian lisäksi poikkeuksellista hintojen nousua on ollut muun muassa monissa elintarvikkeissa, asuntojen korjausmateriaaleissa sekä kestokulutustavaroissa. Lisäksi asuntolainojen korot nousevat, mikä näkyy asumisen hinnassa selvästi tänä ja ensi vuonna, huomauttaa Etlan tutkija Ville Kaitila tiedotteessa.

Ennusteen mukaan energiamarkkinoiden näkymät ja ennätysalhainen kuluttajaluottamus yhdistettynä hintojen nopeaan nousuun voivat saada aikaan nopean pysähtymisen rakentamisessa ja yksityisessä kulutuksessa, jotka kattavat yli puolet bruttokansantuotteesta. Riskin realisoituminen pahentaisi ennustettua taantumaa voimakkaasti.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.