Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meksikossa voimakas maanjäristys, rakennukset tärisivät satojen kilometrien päässä pääkaupungissakin

Meksikossa on tapahtunut voimakas maanjäristys. Maan seismologit ilmoittivat järistyksen voimakkuudeksi 7,4 ja Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus (USGS) 7,6.

Maa järisi Michoacanin osavaltiossa Tyynenmeren pohjoisrannikolla. Maanjäristyksen keskus oli noin 15 kilometrin syvyydessä, USGS kertoo nettisivullaan. Maanjäristys tärisytti rakennuksia myös maan pääkaupungissa Mexicossa, joka sijaitsee satojen kilometrien päässä järistyspaikasta.

Meksikossa on ollut useita tuhoisia maanjäristyksiä. Vuonna 2017 pääkaupunkiin iski maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 7,1. Tuolloin kuoli 360 ihmistä. Samana vuonna 96 ihmistä kuoli sen jälkeen, kun maan eteläosaan iski maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 8,1.

Yksi tuhoisimmista maanjäristyksistä tapahtui 1985, jolloin pääkaupungissa kuoli ainakin 10 000 ihmistä. Järistyksen voimakkuus oli 8,1.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.