Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

VTV: Tammikuun aluevaaleissa otettiin rahoitusta myös kielletyiltä tahoilta

Tammikuussa järjestetyissä aluevaaleissa oli otettu vaalirahoitusta myös kielletyiltä tahoilta, selviää Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) kertomuksesta.

Näissä tapauksissa tukisummat jäivät kuitenkin alle 1 500 euroon, jolloin laki ei velvoita nimeämään tuen antajaa.

Tukea ei saa vastaanottaa esimerkiksi silloin, jos sen antajaa ei voida selvittää. Ulkomailta tukea saa vastaanottaa vain yksityishenkilöiltä ja ehdokkaan kanssa samaa aatesuuntaa edustavilta yhteisöiltä ja säätiöiltä. Lisäksi laki kieltää tuen vastaanottamisen muun muassa valtiolta, hyvinvointialueelta ja kunnalta.

VTV:n mukaan jokainen hyvinvointialueille valituista vajaasta 3 000 valtuutetusta ja varavaltuutetusta teki laissa vaaditun rahoitusilmoituksen.

Kokonaisuudessaan aluevaalien rahoitus oli yhteensä 4,8 miljoonaa euroa.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.