Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Wall Street jälleen laskussa, Dow ja S&P 500 sulkeutuivat alimmillaan tänä vuonna

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssi sulkeutui jälleen pakkasen puolella. Sekä teollisuusindeksi Dow Jones että laaja-alainen S&P 500 sulkeutuivat alimmilla tasoillaan tänä vuonna.

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan S&P 500 on päätynyt jopa alimmilleen sitten vuoden 2020 joulukuun.

Dow Jones oli pörssipäivän päätteeksi 1,1 prosentin laskussa ja S&P 500 luisui prosentin. Teknologiapainotteinen Nasdaq vuorostaan laski 0,6 prosenttia.

Useat keskuspankit ovat viime aikoina jälleen nostaneet inflaation hillitsemiseksi ohjauskorkojaan, ja pelot taantumasta ovat painaneet arvopaperimarkkinoita.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.