Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vastaamon ex-toimitusjohtajalle syyte tietosuojarikoksesta

Psykoterapiakeskus Vastaamon entistä toimitusjohtajaa vastaan on nostettu syyte tietosuojarikoksesta, kertoo Syyttäjälaitos tiedotteessa.

Vastaamoon kohdistui yhtiön mukaan tietomurto marraskuussa 2018 ja maaliskuussa 2019. Lokakuussa 2020 yhtiö kertoi joutuneensa kiristyksen kohteeksi. Asiakkaiden tietoja julkaistiin netissä ja heiltä vaadittiin lunnaita tietojen levittämisen uhalla.

Vastaamo hakeutui sittemmin konkurssiin. Helsingin käräjäoikeus teki konkurssiratkaisun helmikuussa 2021.

Tutkinnanjohtaja Marko Leponen KRP:stä kertoi aiemmin syyskuussa, että epäillyssä huolimattomuudessa ei ole kyse yksittäisestä teosta, vaan pidemmästä aikavälistä. Esitutkinnassa on hänen mukaansa tarkasteltu ajanjaksoa, joka alkaa yli kaksi vuotta ennen ensimmäistä tiedossa olevaa tietomurtoa.

Vastaamon entinen toimitusjohtaja Ville Tapio ei tiistaina kommentoinut syytettään STT:lle. Hänen asianajajansa Liina Kokko kertoi, että Tapio kiistää syytteen tietosuojarikoksesta.

– Hän ei ole laiminlyönyt mitään vastuitaan, vaan on toiminut huolellisesti Vastaamon toimitusjohtajana. Hänestä on perusteettomasti tehty se henkilö, jonka vastuulle Vastaamon tietomurto on päätetty kaataa. Hänen syyttämisensä asiasta on täysin kohtuutonta, sanoo Kokko.

Tietohallintohenkilöille ei syytteitä

Keskusrikospoliisin tutkinnassa tietosuojarikoksesta epäiltiin Ville Tapion lisäksi myös kahta henkilöä, jotka työskentelivät Vastaamon IT-osastolla. Syyttäjä päätyi kuitenkin jättämään syytteet heitä vastaan nostamatta, koska heidän syyllisyytensä tueksi ei syyttäjän mukaan ollut olemassa todennäköisiä syitä.

Poliisin esitutkinnassa on syyttäjän mukaan tullut luotettavasti selvitetyksi, että sekä toimitusjohtaja että tietohallintohenkilöt tiesivät tietomurrosta ja kiristyksestä välittömästi tapahtumien jälkeen. Tutkinta paljasti myös, että Vastaamolla on tapahtunut usean vuoden kuluessa useita tietomurtoja ja muita tietoturvapoikkeamia.

Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan toimitusjohtaja oli vaatinut, että tiedot pitää palauttaa ja kaikki kiristykseen viittaavat tiedot tulee salata ja tähän liittyvät asiat peittää hyvin. Toinen tietohallintohenkilöistä on esitutkinnassa kertonut joutuneensa toimitusjohtajan painostamaksi.

– Tapio oli tietoinen tietomurrosta ja kiristyksestä ja oli päättänyt, ettei asiaa ole tapahtunut eikä sitä ollut tarpeen saattaa viranomaisten tietoon, kirjoittaa syyttäjä.

Esitutkintaan on liitetty skype-keskusteluja, joissa toimitusjohtaja ja tietohallintohenkilöt keskustelevat tietoturvapoikkeaman selvittelystä. Toimitusjohtaja on kuitenkin esitutkinnassa kiistänyt tienneensä tapahtumien syistä ja väittänyt, että kiristys ja tietomurto salattiin häneltä, kerrotaan syyttämättäjättämispäätöksessä.

Tietomurron ja kiristyksen tutkinta jatkuu

Vastaamon tietomurto- ja kiristysepäilyt puolestaan ovat edelleen poliisitutkinnassa. Päätutkintalinja viittaa Euroopan ulkopuolelle, mutta KRP ei ole sulkenut pois sitäkään mahdollisuutta että tekijät tai osa heistä olisi suomalaisia.

Keskusrikospoliisin mukaan tietomurron ja kiristyksen välisen ajan perusteella on mahdollista, että tietomurron tekijä ja kiristäjä ovat eri taho. Poliisi ei ole tarkentanut, mistä maasta tai maista on kyse tai montako epäiltyä tässä vaiheessa on.

Poliisin mukaan Vastaamon tietokannassa oli noin 33 000 ihmisen tiedot. Noin 22 000 ihmistä on tehnyt asiassa tutkintapyynnön, ja noin 6 000 on antanut täydentävän lausuman.

Poliisin tietoon on tullut noin sata tapausta vuodettujen tietojen väärinkäytöstä. Lisäksi poliisille on saapunut noin 10–15 rikosilmoitusta siitä, että kiristäjille on maksettu vaadittuja lunnaita.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.