Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Palon jälkityöt jatkuvat Helsingin keskustan Sokos-tavaratalossa – ketjujohtaja ei vielä lähde arvioimaan vahinkojen suuruutta tai sitä, pääseekö tavarataloon ostoksille huomenna

Jälkityöt ovat käynnissä Helsingin keskustan Sokos-tavaratalossa, joka pysyy tulipalon vuoksi kiinni ainakin tänään. Sokos-ketjujohtaja Anna Vahterin mukaan jälkitöihin kuuluu siivousta palon ja vesisammutuksen jäljiltä sekä sen varmistamista, että kiinteistössä on turvallista olla.

– Vesi on saatu käsittääkseni aika lailla pois, mutta siivousta ja tuuletusta, Vahteri tarkentaa STT:lle.

Tulipalo syttyi tavaratalon kiinteistössä myöhään perjantai-iltana. Palo saatiin sammutettua nopeasti eikä siitä aiheutunut henkilövahinkoja, S-ryhmä kertoi tänään aamupäivällä tiedotteessaan.

Vahterin mukaan tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida vesi- ja savuvahinkojen aiheuttamaa mahdollista remonttitarvetta ja korjaustöiden mittakaavaa. S-ryhmän tiedotteen mukaan tulipalo levitti savua laajalle alueelle tavaratalossa.

Vahteri kertoo, että vahinkoja selvitetään sen osalta, kuinka paljon ja millaista materiaalia on jäänyt palon ja sammutustöiden alle.

Myöskään vahinkojen rahallista suuruutta ketjujohtaja ei pysty vielä kommentoimaan.

– Sitä me pyrimme mahdollisimman nopeasti selvittämään – ottaa aikaa toki, hän sanoo.

"Toiveissa olisi, että saataisiin talo auki"

Tiedotteessaan S-ryhmä ilmoitti, että Sokos-tavaratalo pysyy kiinni ainakin lauantain. Myös kiinteistössä toimivat kahvila ja Hesburger-pikaruokaravintola pysyvät toistaiseksi kiinni.

Samassa kiinteistössä toimivat S-market, Sokos-hotelli Vaakuna ja ravintola ovat puolestaan auki normaalisti, tiedotteessa sanottiin.

Mikä tilanne on sunnuntaina?

– Toiveissa toki olisi, että saataisiin talo auki, mutta emme me pysty sitä vahvistamaan. Se riippuu siitä, miten saamme jälkityöt etenemään. Tiedotamme siitä heti, kun tiedämme, Vahteri sanoo.

Ketjujohtaja toteaa, ettei voi kommentoida lainkaan palon syttymissyytä.

– Se on paloviranomaisilla tutkinnassa, ja kiinteistöpuoli on siinä asianomistajana.

Hälytys tuli puoli kymmenen aikaan perjantai-iltana

Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo syttyi katutasossa tavaratalon ensimmäisen kerroksen toimistotiloissa. S-ryhmän tiedotteessa sanotaan, että palon syttymissyytä selvitetään, mutta aiheuttajaksi epäillään toimistohuoneessa sijainnutta teknistä laitetta. Poliisi tutkii syttymissyytä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta perjantaina puoli kymmenen jälkeen illalla, jolloin paikalla ei ollut enää asiakkaita. Sisällä oli Sokoksen henkilökuntaa, mutta kukaan ei loukkaantunut palossa.

Sekä S-ryhmä että pelastuslaitos kertoivat perjantaina, että savun hajun vuoksi hotellin asukkaille järjestettiin korvaavat majoituspaikat saman yhtiön muista hotelleista Helsingin keskustassa.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.