Syksyn ylioppilaskirjoitusten parhaan tutkintotodistuksen arvosanapistemäärä on 69 pistettä, kertoo ylioppilastutkintolautakunta. Suurin laudaturien määrä tänä syksynä valmistuneilla on kahdeksan, johon ylsi kolme kokelasta.
Parhaan pistemäärän saanut kokelas kirjoitti 6 laudaturia, 4 eximiaa ja 1 lubenter approbaturin. Tulos kirjoitettiin Nettilukiosta, joka on Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavian ylläpitämä aikuislukio. Nettilukiossa koko aikuislukion oppimäärän voi suorittaa etänä verkossa.
Kahdeksan laudaturia kirjoittaneet oppilaat opiskelevat Lahden yhteiskoulussa, Ressun lukiossa ja Tapiolan lukiossa.
Tänä syksynä valmistuu noin 4 300 uutta ylioppilasta eli noin sata enemmän kuin vuosi sitten. Ylioppilaita valmistuu vielä lisää, kun kokelaat saavat puuttuvat opintonsa suoritettua. Syksyn ylioppilastutkinnon kokeisiin ilmoittautui 44 600 kokelasta.
– Syksyllä valmistuu aiempaa enemmän ylioppilaita. Lukion voi suorittaa 3–4 vuodessa, ja osa ylioppilaista tähtää nimenomaan 3,5 vuoden opintoihin. Myös koronatilanne on vaikuttanut opiskelijoiden suunnitelmiin, kertoo ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä tiedotteessa.
Ylioppilastutkintolautakunta toimitti ylioppilaskirjoitusten tulokset kouluihin tänään aamuyhdeksältä. Myös syksyn pisterajat on julkaistu lautakunnan verkkosivuilla. Tulokset näkyvät myös Opetushallituksen Oma Opintopolku -palvelussa.