Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Zelenskyi: Venäjä tehnyt Hersonissa samanlaisia julmuuksia kuin muuallakin

Venäjä on syyllistynyt Hersonin alueella samanlaisiin julmuuksiin kuin muuallakin Ukrainassa, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.

Venäjän joukot vetäytyivät menneellä viikolla Hersonissa Dneprjoen itäpuolelle, ja Ukrainan joukot saivat haltuunsa Hersonin kaupungin. Miehittäjien vetäytyessä Ukraina on aloittanut saman tien tietojen keräämisen Venäjän sotarikoksista kahdeksan kuukautta kestäneen miehityksen aikana. Zelenskyin mukaan armeija on jo löytänyt todisteita venäläisten hirmuteoista.

– Hersonin alueella Venäjän armeija jätti jälkeensä samat hirmuteot kuin muillakin maamme alueilla, joille se on päässyt, Zelenskyi sanoi sunnuntaina jokailtaisessa puheessaan.

Muualla Ukrainassa Venäjä on miehittämillään alueilla väitetysti esimerkiksi teloittanut ja kiduttanut siviilejä. Joukkosurmia on paljastunut muun muassa keväällä Kiovan lähellä Butshassa sekä Izjumissa Harkovan alueella, jonka Ukraina vapautti syyskuussa.

Ukraina on tutkinut ja tuominnut jo useita venäläisiä sotarikoksista. Lännessä on myös vaadittu Venäjän johtoa kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) eteen.