Israel on iskenyt Syyrian pääkaupungin Damaskoksen lentokentälle ohjuksilla, sanoo Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana. Lentokenttä on jouduttu sulkemaan maanantaisten ilmaiskujen vuoksi.
Edellisen kerran Damaskoksen lentokenttä oli suljettuna kesäkuussa, tuolloinkin Israelin iskujen vuoksi.
Sanan sotilaslähteestä saaman tiedon mukaan Israelin ohjukset osuivat maanantaina myös Damaskoksen lentokentän lähialueille.
Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -ryhmän johtaja Rami Abdul Rahman kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Israelin ohjukset osuivat myös lentokentällä sijainneisiin Iran-mielisten ryhmien sekä äärijärjestö Hizbollahin asemiin.
Järjestön mukaan iskuissa kuoli ainakin neljä ihmistä, joista kaksi oli Syyrian sotilaita.
Vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan aikana Israel on tehnyt satoja ilmaiskuja Syyriaan. Israel on kohdistanut iskuja Syyrian hallituksen joukkoihin, niiden liittolaisena toimiviin Iranin tukemiin joukkoihin sekä Hizbollahin taistelijoihin. Israel kommentoi tekemiään iskuja harvoin, mutta se on toistuvasti sanonut, ettei salli arkkivihollisensa Iranin saavan jalansijaa Syyriassa.