Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL voi antaa koronarokotteita hyvinvointialueille jo ensi viikolla – terveysyritykset pohtivat vielä rokotussuunnitelmiaan

Yrityksille suunnattuja koronarokotteita voitaisiin antaa hyvinvointialueille ensi viikosta eteenpäin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Isot terveydenhuollon yritykset ovat kuitenkin niukkasanaisia siitä, milloin ja kuinka laajalti ne voisivat aloittaa tehosterokotukset.

Valtioneuvosto päätti ennen joulua, että koronarokotteita aletaan tarjota yksityisille terveydenhuoltoyrityksille. Tavoitteena on tuoda tehosterokotteet myös niiden täysi-ikäisten saataville, jotka eivät kuulu THL:n määrittelemiin riskiryhmiin. Rokotteet luovutetaan hyvinvointialueille ja Hus-yhtymälle, jotka antavat ne eteenpäin yrityksille.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoo, että ministeriö määräsi ennen joulua THL:n panemaan toimeen rokotteiden luovutuksen.

– Tämän jälkeen on hyvinvointialueiden ja rokotuksista kiinnostuneiden yksityisten toimijoiden välinen asia sopia rokotusten käytännöt ja siirtäminen, Puumalainen sanoo STT:lle.

THL kysyi perjantaina hyvinvointialueilta, haluavatko ne ottaa rokotteita vastaan. Rokotteet ovat jo alueiden varastoissa, mutta THL:n päätöksellä ne siirtyvät valtiolta niiden omistukseen. Vastauksia on pyydetty tammikuun 10. päivään mennessä.

– Olemme valmiita tekemään päätökset ensi viikolla, kertoo johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä.

– Vielä ei ole tullut yhtään yhteydenottoa tästä asiasta.

STM:n Puumalaisen mukaan alueet voivat ilmoittaa myös myöhemmin, jos ne haluavat lisää rokotteita luovutettaviksi.

– THL voi tehdä näitä päätöksiä pitkin kevättä. Ylärajana on valtioneuvoston määrittämä rokotteiden arvo.

Alueet päättävät, kuka saa rokotteita

Rokotteita voidaan luovuttaa yhdelle yritykselle enintään 500 000 euron arvosta ja yhteensä enintään yhdeksän miljoonan euron arvosta. Hyvinvointialueille täytyy jäädä tarpeeksi rokotteita, jotta niitä riittää kaikille riskiryhmiin kuuluville. Muutoin alueet päättävät itse, kenelle ja kuinka paljon rokotteita luovutetaan.

– Tietysti täytyy jollain tavalla katsoa, että on asiallinen yritys. Täytyyhän yrityksellä täytyy olla valmius toteuttaa rokotuksia asiallisesti, Kontio sanoo.

STM:n Puumalainen arvelee, että käytännössä isot valtakunnalliset yritykset eivät kysele rokotteita ympäri Suomea. Sen sijaan ne voisivat pyytää isompia eriä sellaisilta alueilta, joilla rokotteita on tarjolla paljon, kuten Husilta.

– Lääkelaki aiheuttaa jonkin verran rajoituksia sille, miten rokotteita voi kuljettaa ja varastoida, Puumalainen sanoo.

– Mutta näine rajoituksineen on varmasti näin, että isot valtakunnalliset toimijat pyrkivät saamaan rokotteita nimenomaan suuremmilta hyvinvointialueilta.

Yritykset työstävät vielä suunnitelmiaan

Suurista yrityksestä niin Terveystalo, Mehiläinen kuin Pihlajalinnakin ovat suunnitelleet tehosterokotusten aloittamista. Toteutus on kuitenkin vielä pohdinnassa, eivätkä yhtiöt kerro, millaisia rokotemääriä ne aikovat mahdollisesti pyytää alueilta.

Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono sanoo, että ennen tehosterokotusten aloittamista tarvitaan selkeämpi lääketieteellinen linjaus siitä, ketkä niitä voivat saada ja onko tarjolla oleva rokotetyyppi mielekäs. Yhtiö keskustelee asiasta THL:n kanssa ja luo sen perusteella oman linjauksensa.

– Työikäiset riskiryhmäläiset ja sote-henkilöstö nousevat ensimmäisenä keskusteluun, Bono sanoo STT:lle.

Bonon mukaan kohderyhmä voi lopulta olla laajempikin. Toisin kuin STM:ssä on toivottu, rokotuksia ei siis välttämättä tarjottaisi kaikille niitä haluaville aikuisille.

Myös Pihlajalinna aikoo keskustella THL:n kanssa "lääketieteellisistä yksityiskohdista" ennen oman arvionsa tekoa.-

– Sitten meillä on tarvittaessa valmius aloittaa rokottamiset hyvinkin nopealla aikataululla, sanoo viestintäpäällikkö Hanna Viskari.

Rokotteiden kysynnästä yhtiöt eivät anna arvioita. Terveystalo ja Mehiläinen kertovat kuitenkin saaneensa työterveysasiakkailtaan yhteydenottoja rokotteista. THL:n Kontion mukaan naapurimaista on tullut tietoja, joiden mukaan suositusten ulkopuolisia tehosterokotteita on otettu niukasti.

– Verrokkimaissa Tanskassa ja Ruotsissa kiinnostus on ollut todella vähäistä. Mutta en tiedä, millaista se täällä Suomessa on, Kontio sanoo.