Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdeksän hyvinvointialuetta luovuttaa koronarokotteita yksityisille yrityksille – osa epäilee THL:n linjan vastaista toimintaa

Yhdeksän hyvinvointialuetta on ilmoittanut ottavansa vastaan koronarokotteita luovutettavaksi yksityisille terveydenhuoltoyrityksille, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kerrotaan STT:lle. Kaksi aluetta on ilmoittanut, ettei ota rokotteita vastaan, koska suhtautuu varauksellisesti rokotteiden toimittamiseen riskiryhmiin kuulumattomille, kertoo johtava asiantuntija Mia Kontio THL:ltä.

– Eli (rokotteiden jakaminen olisi) vastoin THL:n suositusta, Kontio selventää.

Valtioneuvosto päätti ennen joulua, että koronarokotteita aletaan tarjota terveydenhuoltoyrityksille. Tavoitteena on tuoda tehosterokotteet myös niiden täysi-ikäisten saataville, jotka eivät kuulu THL:n määrittelemiin riskiryhmiin. Rokotteet luovutetaan hyvinvointialueille, jotka antavat ne eteenpäin yrityksille.

Rokotteita ovat ilmoittaneet ottavansa Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueet sekä Hus-yhtymä.

Rokotteita eivät ota Kanta-Hämeen ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueet sekä Helsinki.

– Helsinki ja Länsi-Uusimaa ilmoittivat, että suhtautuvat varauksellisesti rokotteiden toimittamiseen riskiryhmiin kuulumattomille, Kontio kertoo.

Kanta-Häme ei ollut ilmoituksessaan kertonut kieltäytymisensä syytä.

Yritykset voivat jakaa rokotteita yhdeltä alueelta usealle

Kontio toteaa, että vaikka jokin alue jättäisi ottamatta rokotteita vastaan, se ei silti tarkoita, ettei rokotteita voisi olla saatavilla alueen yksityisillä terveydenhoitoalan yrityksillä.

– Yksityisillä yrityksillä on toimipaikkoja ympäri maan. Ne voivat ottaa rokotteita vastaan joltakin alueelta ja jakaa niitä toimipisteisiinsä, Kontio arvioi.

THL pyysi hyvinvointialueilta tietoa rokotteiden vastaanottamisesta 10. tammikuuta mennessä. Päivä ei ollut ehdoton takaraja, vaan alueet saattoivat myös toimittaa tiedon siitä, milloin ne pystyvät kertomaan kantansa.

Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueet ovat ilmoittaneet kertovansa kantansa myöhemmin.

THL ei ole vielä saanut vastausta lopuilta, eli Satakunnan, Etelä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Itä-Uudenmaan sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueilta eikä Ahvenanmaalta.

Yritysten kanssa keskustellaan tämän viikon aikana

STT kysyi tammikuun alussa terveydenhuoltoyritysten kantaa rokotusten aloittamiseen. Suurista yrityksistä niin Terveystalo, Mehiläinen kuin Pihlajalinnakin olivat suunnitelleet tehosterokotusten aloittamista.

Yritykset totesivat tarvitsevansa selkeämpää lääketieteellistä linjausta rokotusten antamiselle ja kertoivat aikovansa keskustella vielä THL:n kanssa. Mia Kontio kertoo, että keskusteluja käydään vielä tämän viikon aikana.

Koronarokotteet ovat jo hyvinvointialueiden varastoissa, mutta tarvitaan THL:n päätös, jolla ne siirtyvät valtiolta alueiden omistukseen. Hyvinvointialueiden kanssa allekirjoitetaan lahjakirja, minkä jälkeen THL ilmoittaa sairaala-apteekeille rokotteiden siirtyneen alueiden hallintaan.

Rokotteita voidaan luovuttaa yhdelle yritykselle enintään 500 000 euron arvosta ja yhteensä enintään yhdeksän miljoonan euron arvosta. Hyvinvointialueille täytyy jäädä tarpeeksi rokotteita, jotta niitä riittää kaikille riskiryhmiin kuuluville. Muutoin alueet päättävät itse, kenelle ja kuinka paljon rokotteita luovutetaan.