Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikko vaihtuu epävakaassa säässä – maan etelä- ja länsirannikolle on annettu tulvavaroituksia

Suomen länsi- ja etelärannikoille on annettu tulvavaroituksia, jotka jatkuvat ainakin tiistaihin asti, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen. Tulvavaroitukset johtuvat Parviaisen mukaan Suomen tämänhetkisestä lauhasta säästä ja runsaista sateista.

– Ne saavat jokien pinnat nousemaan. Silloin voi tulvia vettä matalille pelloille.

Suomeen saapuu viikonvaihteen aikana useita matalapainealueita, joiden mukana tulee runsaasti sateita.

Viikonlopulle ja alkuviikkoon on annettu runsaasti varoituksia huonosta ajokelistä. Kelivaroitukset koskevat lauantaina maan itäosia, mutta sunnuntaina ja maanantaina varoituksia on lähes kaikkialla maassa. Sunnuntaille on annettu etelään varoitukset erittäin huonosta ajokelistä.

Eri puolille maata on annettu myös varoituksia liukkaista jalankulkuteistä. Jäätyneille tienpinnoille on satanut vettä, mikä tekee pinnoista Parviaisen mukaan erityisen liukkaita.

Lauantaina liikkeellä useita sadealueita

Jo useamman päivän kestänyt lauha ja epävakaa sää jatkuu Parviaisen mukaan lauantaina. Perjantaina maahan saapunut sadealue liikkuu lauantain aikana maan keskiosista pohjoiseen.

– Niillä alueilla sataa lauantaina lunta ja räntää, paikoittain myös vettä, Parviainen sanoo.

Seuraava sadealue tulee lounaasta jo lauantai-iltapäivän aikana. Maan länsiosat ovat Parviaisen mukaan sateisia jo iltapäivällä. Sateet tulevat alas räntänä ja vetenä lännessä, pelkkänä vetenä etelässä.

Lämpötilat pysyttelevät lauantaina nollan ja neljän lämpöasteen välillä suuressa osassa maata. Asteet laskevat pakkasen puolelle vain Lapissa, jossa on suurimmalta osin pikkupakkasia.

– Pohjois-Lapissa voi olla paikoin jopa 15 astetta pakkasta niillä alueilla, joissa pilvipeite repeilee, Parviainen sanoo.

Sunnuntaina voi sataa yli kymmenen milliä vettä etelässä

Sunnuntaina maahan saapuu voimakas matalapainealue. Se voimistaa Parviaisen mukaan sateita ja tuulia.

– Etelässä voi sataa yli kymmenen milliä vettä sunnuntaina. Muualla maassa sataa päivän aikana neljästä kahdeksaan milliin.

Matalapaine voimistaa myös tuulia. Tämä näkyy tuulivaroituksina useilla merialueilla sunnuntaina sekä tuulenpuuskina maan eteläosissa.

Voimakas sade ja tuuli tekevät ajokelistä erittäin huonon maan eteläosissa.

– Sade voi tulla jopa lähes vaakatasossa, Parviainen sanoo.

Lämpötilat pysyttelevät plussan puolella suuressa osassa maata Lappia lukuun ottamatta.

Sää kylmenee hetkellisesti alkuviikolla

Maanantaina sateiden keskus on siirtynyt itään ja pohjoiseen, jossa sataa lunta ja räntää. Etelässä ja lännessä sää on kuitenkin Parviaisen mukaan poutaantumassa.

Lämpötilat pysyttelevät vielä maanantaina samoissa lukemissa kuin viikonloppuna. Sää kuitenkin kylmenee tiistaina.

– Tuuli kääntyy kohti lounaista, josta pääsee virtaamaan kuivempaa ja viileämpää ilmaa, Parviainen sanoo.

Tiistaina lämpötilat putoavat pakkaselle suuressa osassa maata. Etelärannikolla saattaa olla vielä lämpöasteita.

Hetkellinen kylmyys kestää Parviaisen mukaan kuitenkin vain tiistain ajan. Keskiviikkona lämpötilat ovat taas mahdollisesti plussalla maan etelä- ja keskiosissa aina Oulun korkeudelle saakka.

– Lauha sää vaikuttaisi jatkuvan sen jälkeen oikeastaan loppuviikkoon saakka.