Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukrainassa dniprolaiseen asuinrakennukseen tehdyn ohjusiskun uhriluku nousee – ainakin 25 kuollut ja yli 70 haavoittunut

Kuolleiden määrä Venäjän eilen tekemässä ohjusiskussa Ukrainan Dniprossa on noussut 25 ihmiseen, kertoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi Telegram-tilillään.

Isku tehtiin paikalliseen kerrostaloon.

Iskussa kuolleiden joukossa oli 15-vuotias tyttö.

Haavoittuneita on yli 70. Pelastustyöt jatkuvat edelleen, ja yli 40 ihmisen kohtalo on yhä epäselvä.

Venäjä teki lukuisia ohjusiskuja eilen eri puolilla Ukrainaa, muun muassa pääkaupunki Kiovaan.

Sähkönjakelussa myös ongelmia

Presidentti Zelenskyin mukaan Venäjän laukaisemista 30 ohjuksesta Ukraina onnistui ampumaan alas yli 20.

Ohjuksia kohdistettiin muun muassa sähkönjakeluun, mikä aiheutti laajoja sähkökatkoja ympäri maata. Ukrainan energiatuotannosta vastaava Ukrenergo ilmoitti työskentelevänsä sähköjen palauttamiseksi.