Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Säteilyturvakeskukselta myönteinen lausunto Loviisan ydinvoimalan käytön jatkolle

Säteilyturvakeskus (STUK) on antanut myönteisen lausunnon Loviisan ydinvoimalaitoksen käyttämisen jatkosta, kertoo voimalan omistava Fortum.

STUK toimitti työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon ydinvoimalan turvallisuusarviosta. Siinä se toteaa, että Fortum on huolehtinut Loviisan kahden laitosyksikön turvallisuudesta voimassa olevien säädösten mukaisesti. STUK arvioi, että Fortumilla on tarvittavat edellytykset, osaaminen ja resurssit turvallisen käytön jatkamiseksi sekä laitoksen ikääntymisen hallintaan.

Loviisan laitosyksiköiden nykyiset käyttöluvat päättyvät vuosina 2027 ja 2030. Fortum on hakenut niille uutta käyttölupaa vuoteen 2050. Valtioneuvoston odotetaan antavan asiantuntijalausuntoihin perustuvan käyttölupapäätöksensä alkuvuoden aikana.

Loviisan ydinvoimalan reaktorit on otettu käyttöön vuosina 1977 ja 1980.

– Voimalaitosta on sen laitoshistorian aikana modernisoitu ja uusittu pitkäjänteisesti niin laitteiden, järjestelmien kuin rakenteidenkin osalta, voimalaitosjohtaja Sasu Valkamo sanoo tiedotteessa.

Seuraavan kerran Fortum toimittaa turvallisuusarvion STUKille vuonna 2030.