Hangon ABC on pysytellyt valtakunnan otsikoissa sen jälkeen, kun siellä torstain vastaisena yönä myytiin bensiiniä ja dieseliä sentin litrahinnalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Syynä oli järjestelmävirhe, mutta asiakasryntäys oli silti taattu. IS:n haastattelema tammisaarelainen Liam Malmström liittyi heti jonon jatkeeksi kuultuaan poikkeuksellisista hinnoista.
– Ajattelin, että nyt per**** tankki täyteen, kun on halpaa. Täytin tankin ja pari kanisteria lisäksi. Sain 150 litraa 1,5 eurolla, Malmström kertoo IS:lle.
Hangon ABC-aseman omistavan Osuuskauppa Varuboden-Oslan toimialajohtaja Laura Koistinen kommentoi perjantaina Helsingin Sanomille, ettei virheen syy vieläkään ole selvinnyt. Asiaa kuitenkin selvitetään "isolla prioriteetilla".
Koistisen mukaan kukaan asiakkaista ei ilmoittanut oudoista hinnoista osuuskaupalle.
– Sattuneesta syystä asiakkaat eivät soittaneet meille ja kysyneet, pitäisikö hintaa korjata. Ehkä joku olisi soittanut, jos virhe olisi ollut toiseen suuntaan, Koistinen sanoo HS:lle.
Mikä tällaisessa tilanteessa sitten on kuluttajan vastuu? Voiko kuluttaja huoletta tankata sentin polttoaineita niin paljon kuin kyytiin mahtuu?
Ei aivan huoletta, kommentoi kuluttajaoikeuden juristi Iltalehdelle. Myyjän nimittäin on mahdollista laskuttaa asiakkaita myös jälkikäteen, kirjoittaa IL.
– Kuluttajasuojalaki ei ole täysin eksaktia. Siinä pelataan kohtuullisuuskäsitteellä, muistuttaa kuluttajaoikeuden juristi ja LexLegaton yrittäjä Tuula Sario IL:lle.
Laissa todetaan, että elinkeinoharjoittaja voi vedota hintavirheeseen, jos hinnan ero on niin suuri, että tavallisen kuluttajan olisi pitänyt ymmärtää, että siinä täytyy olla virhe.
– Hölmöksi ei saa kuluttajakaan heittäytyä. Jos hinta jossakin tuotteessa on merkitty nollaksi, kaikkien voidaan olettaa ymmärtävän, ettei se ole oikein, Sario huomauttaa IL:lle.
Varuboden-Oslan Koistinen sanoo IL:lle, että he ovat tietoisia jälkikäteisen perinnän mahdollisuudesta, mutta eivät aio siihen Hangon-tapauksessa tarttua.
Osuuskaupalta ei siis ole tulossa jälkikäteislaskuja torstaiyön tankkaajille. Heitä oli monta, sillä IL:n mukaan 98 E5 -bensiini pääsi loppumaan Hangon ABC:ltä halvan yön aikana.
– Kyllähän siitä tappiota koitui, Koistinen sanoo IL:lle.