Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Nigeriassa järjestetään tänään presidentinvaalit.
Afrikan väkirikkaimman maan presidenttikisan kärkiehdokkaita ovat työväenpuolueen Peter Obi, poliittiseen keskustaan asettuvan ja maata hallitsevan APC-puolueen Bola Tinubu sekä keskustaoikeistolaisen pääoppositiopuolue PDP:n Atiku Abukabar.
Vaalipaikat aukeavat aamulla puoli yhdeksän aikaan paikallista aikaa ja ovat auki kuuden tunnin ajan. Tuloksien odotetaan valmistuvan sunnuntaista eteenpäin.
Presidentinvaalit voittaa ehdokas, joka saa eniten ääniä ja ainakin neljäsosan äänistä 24:ssä maan 36 osavaltiosta.
Vaalien mahdollinen toinen kierros järjestetään kolmen viikon kuluttua, jos kukaan ehdokkaista ei saa voittoon tarvittavia ääniä.
Nigerian aiempia vaaleja ovat usein varjostaneet väkivaltaisuudet. Yhdysvallat ja useat muut länsimaat ovat kehottaneet kaikkia osapuolia välttämään väkivaltaisuuksia.
Skandaalit ryvettäneet kärkiehdokkaita
Obi on ollut johdossa useissa vaaleja edeltäneissä mielipidemittauksissa.
Maan kahden pääpuolueen ehdokkaiden kampanjaa hyödyttävät suuremmat resurssit ja monien paikallisjohtajien kannatus. Obilta ja työväenpuolueelta epäillään puuttuvan tarpeeksi tehokas puoluekoneisto ja laajempi kansallinen vetovoima, mikä hankaloittaa vaalivoiton saavuttamista.
Sekä Tinubu että Abukabar ovat pitkän linjan nigerialaispoliitikkoja, joiden uria ovat varjostaneet korruptioepäilyt. Kumpikaan ei ole saanut rikostuomioita korruptiosta, ja molemmat kieltävät toimineensa väärin.
Puhtoisimpana ehdokkaana pidetään Obia, joka ei ole ryvettynyt korruptiokohuissa. Pandoran paperit -tietovuoto vuonna 2021 paljasti kuitenkin Obin kiertäneen veroja toimiessaan Anambran osavaltion kuvernöörinä.
Muutosta vaalilupauksissaan tarjoilevan Obin kannatuksen katsotaan olevan suurta etenkin nuorten äänestäjien piirissä. Nuorten äänestysinto voi ollakin merkittävä ratkaisija vaaleissa, sillä Nigerian yli 93 miljoonasta rekisteröityneestä äänestäjästä lähes 40 prosenttia on alle 35-vuotiaita.
Nigeria kärsii yhä väkivaltaisuuksista ja talousongelmista
Väistyvä presidentti Muhammadu Buhari on ollut kaksi kautta Nigerian johdossa. Nigerian perustuslain mukaan presidentti voi istua vain kaksi nelivuotista kautta.
Buharin valtakauden päättyessä Nigeria on edelleen monien suurten haasteiden edessä. Maan talouskasvu on ollut verkkaista ja köyhien määrä on kasvanut.
Maan koillisosassa Nigerian asevoimat jatkavat edelleen yli vuosikymmenen jatkunutta taistelua jihadistikapinallisia vastaan. Nigerian luoteisosassa sotilaat puolestaan taistelevat rikollisjengejä ja maan kaakkoisosassa separatisteja vastaan.
Suomessa on saanut viime aikoina mediahuomiota Lahdesta käsin nigerialaisessa separatistiliikkeessä vaikuttava Simon Ekpa. Lahdessa kokoomuksen varavaltuutettuna toimiva Ekpa on aktiivinen Kaakkois-Nigeriassa sijaitsevan Biafran alueen itsenäisyyttä ajavassa IPOB-separatistiliikkeessä.
Ekpasta on uutisoinut useat suomalaismediat kuten Helsingin Sanomat ja Yle.
Ekpa on medioiden mukaan kehottanut laajaa sosiaalisen median seuraajajoukkoaan boikotoimaan Nigerian tulevia vaaleja.
Suomen keskusrikospoliisi tutkii rahankeräysrikosta Lahdessa, josta epäiltynä on HS:n tietojen mukaan Ekpa.