Erot palkoissa neljän Pohjoismaan kesken ovat suuria, ilmenee Iltalehden vertailusta.
Lehti listasi 34 alan palkat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lähes joka alalla korkeinta palkkaa maksetaan Tanskassa. Yhdenkään listatun ammatin peruspalkka ei jää siellä alle 3 000 euron.
Esimerkiksi myyjä tienaa Suomessa keskimäärin 2 876 euroa kuussa, mutta Tanskassa vastaava summa on jopa 3 749 euroa.
Poliisi tienaa Suomessa 3 782 euroa ja Tanskassa 5 781 euroa kuussa.
Yleislääkäri saa Suomessa 7 460 euroa ja Tanskassa 9 768 euroa kuussa. Summat ovat kyseisten maiden Tilastokeskuksilta kerättyjä kokoaikaisten työntekijöiden palkkojen keskiarvoja.
Iltalehden mukaan listan kymmenen matalinta kuukausipalkkaa löytyvät Suomesta ja Ruotsista. Vähiten tienaavat kassanhoitajat ja lipunmyyjät Ruotsissa. Heidän palkkojensa keskiarvo on 1 962 euroa kuussa.
Iltalehti huomauttaa, että pelkkien palkkojen vertailu ei kerro kaikkea. Huomioon on otettava etenkin elinkustannukset. Erot verotuksessa eivät ole suuria.
Kun kotitalouksien käytettävissä olevat mediaanitulot suhteutetaan maan hintatasoon, Suomi ja Ruotsi ovat suunnilleen samalla viivalla. Tanskassa kotitalouksilla on vuodessa käytettävissä lähes 3 000 euroa enemmän ja Norjassa lähes 8 000 euroa enemmän rahaa kuin Suomessa. Asuminen etenkin Tanskan tai Norjan pääkaupungissa on kuitenkin kallista.