Ylen kannatusmittauksessa suosituimpien puolueiden kärkikolmikon järjestys on pysynyt samana, mutta kannatuserot suosituimpien puolueiden välillä ovat kutistumaan päin. Kärjessä olevaa kokoomusta äänestäisi nyt 20,8 prosenttia äänestäjistä, eli 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime mittauksessa.
Heti kokoomuksen perässä tulee pääministeripuolue SDP, jota kannatti 19,9 prosenttia vastaajista. Nousua oli 0,8 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisia äänestäisi 19,0 prosenttia eli 0,6 prosenttiyksikköä suurempi osa kuin viime mittauksessa.
Mittauksen Ylelle teki Taloustutkimus. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa, eli suosituimpien puolueiden kannatuserot mahtuvat sen sisään. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylelle, että muutokset edelliseen mittaukseen ovat pieniä.
– Nato-lisä kokoomuksen kannatuksesta on sulanut, mutta kokoomus on edelleen kannatetuin puolue, Turja sanoo.
Kärkikolmikko edellisvaaleja korkeammalla
Mittauksessa kolmen kärkipuolueen kannatusluvut ovat parempia kuin edellisissä eduskuntavaaleissa 2019. Kokoomuksen suosio oli silloin 17 prosenttia, SDP:n 17,7 ja perussuomalaisten 17,5.
Keskustan alennustila jatkui kyselyssä, sillä puolueen kannatus laski 0,6 prosenttiyksilöllä alle 10 prosentin haamurajan 9,5:een. Alimmillaan puolueen kannatus kävi Ylen mittauksissa yhdeksässä prosentissa viime vuoden lopulla.
Kannatusero on tasoittunut myös vihreiden ja vasemmistoliiton välillä. Vasemmistoliitto nousi 1,4 prosenttiyksiköllä 9,0 prosenttiin täpärästi 8,9 prosentin kannatuksen saaneiden vihreiden ohi. Vihreiden kannatus laski vastaavasti 1,4 prosenttiyksikköä.
Eduskuntavaaleihin on aikaa alle kuukausi, ja eduskunta jää tällä viikolla vaalivapaalle.
"Erinomainen lähtökohta kampanjaan"
Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko pitää kolmen suurimman puolueen tiivistä kilpailutilannetta kokoomuksen kampanjan kannalta erinomaisena lähtökohtana.
– Se pistää ehdokkaat, kampanjaryhmät ja yhdistykset ympäri Suomen pistämään vielä lisää vaihdetta silmään, Kokko sanoi STT:lle.
Puolueensa tulevaan vaalimenestykseen hän sanoo suhtautuvansa luottavaisesti.
– Nyt keskitytään kaikin voimin tähän kampanjan tekoon ja tehdään sitä viimeiselle minuutille asti. Ja sitten on aika katsoa tulokset.
SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholmin mielestä näyttää "hirmuisen jännittävältä", mihin suuntaan Suomi vaalien jälkeen menee. Hän sanoo olevan selvää, että tässä vaiheessa ihmiset alkavat toden teolla miettiä, kuka seuraavaa hallitusta alkaa koota.
– SDP:tä äänestävät voivat ainakin olla varmoja siitä, miten sosialidemokraatit asioita hoitavat.
On harvinaista, että pääministeripuolue on näin kärjessä tässä vaiheessa vaalikautta. Rönnholm huomauttaa, että takana on myös poikkeuksellinen hallituskausi kriiseineen, mutta erimielisyyksistä huolimatta hallitus on kuitenkin pystynyt sopimaan ja tekemään ratkaisuja. Hän muistuttaa, että myös hallitus on poikkeuksellisen suosittu tässä vaiheessa vaalikautta.
– Ja onhan meillä myös poikkeuksellinen pääministeri.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra puolestaan toteaa, että samaan aikaan kun kolme suurinta puoluetta ovat hyvin lähellä toisiaan, ne ovat myös hyvin kaukana muista puolueista.
– Tilanne on tietenkin hyvin kutkuttava. Tasan kuukausi viralliseen vaalipäivään.
Purra huomauttaa, ettei perussuomalaiset ole koskaan ennen eduskuntavaaleja ollut yhtä hyvissä asemissa gallupeissa kuin nyt.
– Oleellista on saada kannattajat äänestämään. Mutta kaikki näyttää kentällä ja yleisessä mielipideympäristössä ja siinä, minkälaisia kommentteja saan, niin erittäin hyvältä.