Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Meri Valkaman Sinun, Margot -romaanista tv-sarja, Juho Kuosmanen ohjaa

Meri Valkaman esikoisromaanista Sinun, Margot ollaan tekemässä tv-sarjaa, kertoo WSOY-kustantamo tiedotteessaan.

Tv-sarjan ohjaa kansainvälisesti palkittu suomalaisohjaaja Juho Kuosmanen.

Kuosmasen mukaan hän tajusi heti romaanin luettuaan, että siitä saisi myös hienon televisiosarjan.

– Kirja on saanut ansaitusti loistavan vastaanoton. Suhtaudumme tähän työhön suurella kunnioituksella, mutta ymmärtäen että adaptaatiossa on aina kyse uudesta teoksesta eikä vanhan toistosta, Kuosmanen sanoo tiedotteessa.

Kuosmanen tunnetaan muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla palkituista elokuvistaan Hymyilevä mies ja Hytti nro 6.

Romaanin oikeudet ostanut tuotantoyhtiö Aamu Film Company tuotti myös Hytti nro 6 -elokuvan.

Valkama kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että hänen romaaninsa tarinasta kiinnostuivat juurikin Juho Kuosmanen ja Aamu Film Company.

– Uskon, että Juhon ja Aamu Film Companyn käsissä Sinun, Margotin tarinasta kuoriutuu televisioruuduille merkityksellinen ja puhutteleva tulkinta, Valkama sanoo tiedotteessa.

Valkaman Sinun, Margot sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021. Romaania on myyty kaikkiaan 60 000 kappaletta ja sen käännösoikeudet on myyty useaan Euroopan maahan.

Sarjan käsikirjoittavat Andris Feldmanis ja Livia Ulman, ja sen tuottaa Jussi Rantamäki.