Yhdysvaltalaisen Silicon Valley Bankin (SVB) kaatumiseen johtanut kehityskulku ei ole mahdollinen Suomessa, sanoo Finanssivalvonta (Fiva). Kalifornian Piilaakson startup-yrityksiä rahoittanut SVB joutui viime viikolla talletuspaon kohteeksi ja kaatui Yhdysvaltojen viranomaisten syliin.
Fivan apulaisjohtajan Jyri Heleniuksen mukaan SVB:n liiketoiminta ja taserakenne ovat olleet hyvin erilaisia kuin suomalaispankeilla.
SVB:n asiakaskunta koostui pitkälti startup-yrityksistä, joilta pankki oli saanut ison osan talletuksistaan. Heleniuksen mukaan suomalaisten pankkien liiketoiminta on hajautuneempaa ja asiakaskunta monipuolisempi.
Lisäksi SVB:llä oli taseessaan paljon velkakirjoja, muun muassa pitkäaikaisia valtionlainoja. Suomalaisilla pankeilla ei Heleniuksen mukaan ole vastaavia velkakirjakeskittymiä.
Helenius kertoi Fivan lehdistötilaisuudessa keskiviikkona, että jokaisella suomalaispankilla velkakirjojen osuus taseessa on merkittävästi pienempi kuin SVB:llä.
Riskit realisoituivat korkojen noustessa
Silicon Valley Bankin hallussa olleiden velkakirjojen arvo laski, kun korot lähtivät voimakkaaseen nousuun. Samaan aikaan teknologia-alan startupien rahoitus hyytyi, jolloin monet SVB:n asiakasyritykset ryhtyivät nostamaan aiempaa enemmän rahojaan pankista.
Talletusten vähenemisen vuoksi pankki joutui myymään osan sijoituksistaan. Viime viikon keskiviikkona SVB kertoi julkisuuteen, että myynneistä oli aiheutunut lähes kahden miljardin dollarin tappiot.
Ilmoitus ruokki pelkoja sijoittajien keskuudessa, jolloin yhä useampi taho ryhtyi vetämään rahojaan pois pankista. Huolet SVB:n vaikeuksista levisivät nopeasti, ja talletuspako oli valmis.
Viime perjantaina Yhdysvaltojen talletussuojaviranomainen FDIC kertoi, että se ottaa SVB:n hallintaansa. Lisäksi viranomaiset päättivät viikonloppuna newyorkilaisen Signature Bankin sulkemisesta.
Pankkien sääntely tiukempaa Euroopassa
Eroja on myös pankkisääntelyssä. Fivan Heleniuksen mukaan pankkien vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta koskeva sääntely on Euroopassa tiukempaa kuin Yhdysvalloissa.
Yhdysvalloissa monet pankit eivät ole maksuvalmiutta koskevien vaatimusten piirissä.
– Siellä ne koskevat vain ihan suurimpia pankkeja, Helenius sanoi.
Silicon Valley Bank ja Signature Bank ovat Yhdysvaltojen mittaluokassa keskisuuria pankkeja. SVB oli viime vuoden lopulla Yhdysvaltojen 16:nneksi suurin pankki ja Signature Bank sitä pienempi.
Ei suoria vaikutuksia Suomen pankeille
Fivan arvion mukaan yhdysvaltalaisten pankkien kaatumisilla ei ole suoria vaikutuksia Suomen pankkisektoriin. Suomalaisten pankkien suorat kytkökset Yhdysvaltojen rahoitussektorille ovat erittäin pienet.
Yhdysvaltojen pankkimyllerryksen mahdolliset vaikutukset Suomen pankeille ovat Fivan mukaan välillisiä.
– Suomen pankkisektorin kannalta se mahdollinen kanava olisi pankkien rahoituskustannusten nousu ja mahdolliset rahoituskanavien häiriöt, Helenius sanoi.
– Pankeilla on likviditeettipuskuria kyllä sellaistakin tilannetta sietää.
Jos pankkien rahoituskustannukset nousisivat, se voisi johtaa pankkien korkokatteen pienentymiseen ja sitä kautta tuloksen heikentymiseen.
Suomessa monet pankit tekivät viime vuonna hyviä tuloksia, kun korkojen nousu lihotti pankkien korkokatetta.
Tukitoimet voivat estää ongelmien leviämisen
Yhdysvaltojen viranomaisten tukitoimet saattavat Heleniuksen mukaan jo riittää siihen, että pankkien ongelmat eivät leviä Yhdysvalloissa laajemmalle tai aiheuta vaikutuksia Eurooppaan.
– Tukitoimet saattavat olla riittävät, että edes pankkien jälleenrahoitukseen liittyviä vaikutuksia ei olisi tulossa. Mutta jos sitten tulee, niin suomalaispankeilla on hyvät puskurit niiden varalta.
Hänen mukaansa Fiva seuraa tilannetta tiiviisti ja on valmis myös negatiivisempiin kehityskulkuihin.
Suomen pankkien vakavaraisuus yhä vahva
Suomalaisten pankkien vakavaraisuus säilyi Fivan mukaan vahvana viime vuoden lopulla.
Pankkisektorin vakavaraisuutta kuvaavat tunnusluvut laskivat hieman vuotta aiempaan verrattuna. Esimerkiksi ydinvakavaraisuussuhde oli viime vuoden lopulla 17,2 prosenttia, kun se vuoden 2021 lopulla oli 17,8 prosenttia. Tunnusluvut ylittivät selvästi vaatimusten edellyttämän tason.
Fivan mukaan ongelmalainojen osuus pankkien lainakannasta on pysynyt matalana ja pankkisektorin maksuvalmiustilanne on hyvä.
Fiva aikoo tänä vuonna kiinnittää pankkien valvonnassa huomiota muun muassa luotto- ja likviditeettiriskin hallintaan sekä korkoriskisääntelyn noudattamiseen.
Kotitalouksien velkataakka lisää riskejä
Fiva luonnehtii viime vuotta hyvin poikkeukselliseksi. Suomen talous vajosi taantumaan, ja yritysten ja kuluttajien luottamus heikkeni paikoin jopa ennätyksellisen alas.
Fivan mukaan myös tämä vuosi näyttää vaikealta. Inflaatio ja korkojen nousu vähentävät kuluttajien käytössä olevia varoja ja heikentävät velallisten velanmaksukykyä.
Riskejä kohottavat myös kotitalouksien korkea velkaantuneisuus ja vaihtuvakorkoisten lainojen suuri määrä.
Lisäksi epävarmuus altistaa rahoitusmarkkinat äkillisille heilahteluille. Jos omaisuuserien hinnat tippuvat, se voisi kasvattaa Fivan valvottavien sijoitustappioita.
– Toistaiseksi finanssisektori on selvinnyt toimintaympäristön muutoksista suhteellisen hyvin. Talouden kehitykseen liittyy yhä kuitenkin paljon epävarmuutta, joten finanssisektorin riskit ovat edelleen korkealla tasolla, sanoo Finanssivalvonnan johtaja Tero Kurenmaa tiedotteessa.
---
Lähteinä myös New York Times ja Financial Times.