Ranskassa pelätään, että presidentti Emmanuel Macronin päätös runnoa kiistanalainen eläkeuudistus parlamentin ohi lietsoo laajamittaista sosiaalista levottomuutta ja radikalisoi eläkeuudistuksen vastaiset protestit.
Lakkoja järjestäneiden ammattiliittojen johtajat varoittavat, että hallituksen linjaus voi johtaa vuonna 2018 alkaneen keltaliiviliikkeen toisintoon. Liittoväki pelkää, että protestien radikalisoituessa järjestöt voivat menettää tilanteen hallinnan.
– Olemme kyllä huolissamme tästä, kertoo uutistoimisto AFP:lle maltillista linjaa ajavan CFTC-liiton johtaja Cyril Chabanier.
Laitavasemmistolaista linjaa edustavan CGT-liiton energiasektorin edustaja Fabrice Coudour sanoo AFP:lle, että edessä voi olla kovempia toimia ja että tilanne voi riistäytyä järjestöjen päätöksenteon ulottumattomiin.
– On täysin selvää, että kun ilmassa on näin paljon vihaa ja näin monet ranskalaiset ovat kaduilla, astuvat radikaalimmat ainekset parrasvaloihin. Emme halua näin käyvän, mutta se tulee tapahtumaan. Ja se on täysin hallituksen vika, sanoi AFP:lle UNSA-liiton johtaja Laurent Escure.
Lauantaina kiellettiin mielenosoitukset Pariisissa Place de la Concordella maan parlamenttirakennuksen edessä. Sen sijaan mielenosoitusmarsseja järjestettiin normaaliin tapaan muualla maassa.
Keltaliiviliike johti vakaviin väkivaltaisuuksiin
Polttoaineen hintojen noususta vuonna 2018 alkanut keltaliiviliike paisui suureksi levottomuusaalloksi Macronin ensimmäisellä virkakaudella ja johti omaisuustuhoihin sekä yhteenottoihin virkavallan kanssa.
– Tämä on sosiaalinen fysiikan laki. Jos eriävien mielipiteiden esittämiseen tarkoitettuja kanavia ei kunnioiteta, ne löytävät tavan ilmaista itseään suoralla tavalla, arvioi AFP:lle politiikan tutkija Jean-Marie Pernot.
Keltaliiviliike johti vuosikymmeniin vakavimpiin yhteenottoihin mellakkapoliisin kanssa. Liike hiipui Ranskassa vasta koronaviruksen tuomien liikkumisrajoituksien myötä.
Liike järisytti Ranskaa muun muassa siksi, ettei sillä ollut varsinaisia johtajia. Keltaliivit vastustivat vasemmistopoliitikkojen ja ammattiliittojen yrityksiä valjastaa liikkeen energiaa omiin tarkoitusperiinsä.