Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ecuadorissa useille toimittajille lähetettiin kirjepommeja, joista yksi räjähti

Etelä-Amerikassa Ecuadorissa ainakin viidelle toimittajalle lähetettiin maanantaina kirjepommeja, joista yksi räjähti, sanoi maan sisäministeri Juan Zapata.

Yksi toimittaja sai poliisin mukaan lieviä vammoja käteen ja kasvoihin, kun kirjeessä lähetetty muistitikku räjähti hänen asetettua sen tietokoneeseen.

Syyttäjänlaitos kertoi avanneensa asiasta tutkinnan terrorismirikoksena. Se ei kertonut tarkkaan, miksi tai kenen toimesta uutismedioita vastaan hyökättiin.

Sisäministerin mukaan lähetyksillä oli tarkoitus pelotella toimittajat hiljaisiksi. Hän kertoi, että ne oli lähetetty Quinsaloman kaupungista, Los Riosin rannikkomaakunnasta. Kolme lähetettiin Ecuadorin suurimpaan kaupunkiin Guayaquiliin ja kaksi muuta pääkaupunki Quitoon. Zapata kertoi toimittajille, että kaikki lähetykset sisälsivät saman laitteen.

Maan hallitus julkaisi lausunnon, jossa se totesi vastustavansa kaikkea toimittajia ja mediayhtiöitä vastaan kohdistuvaa väkivaltaa. Kaikki yritykset uhata journalismia tai lehdistönvapautta ovat vastenmielisiä, lausunnossa todettiin.