Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Metsäteollisuus ja Paperiliitto jälleen myöhään valtakunnansovittelijan pakeilla

Metsäteollisuuden ja Paperiliiton työkiistan sovittelu on jatkunut jälleen myöhään iltaan valtakunnansovittelijan toimistossa Helsingin Bulevardilla.

Osapuolet olivat aiemmin koolla valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan luona torstaina. Silloin aamuyhdeksältä alkanut tapaaminen päättyi noin 16 tunnin jälkeen. Järjestöjen neuvottelijat palasivat Bulevardille perjantaina kello 14.

Perjantain sovittelu jatkui edelleen noin iltayhdeltätoista.

Työkiistaan odotetaan ratkaisua, sillä paperiteollisuudessa alkoi lakko viime viikon maanantaina. Lakko on näillä näkymin jatkumassa helmikuun 24. päivän aamuvuoroon asti.

Metsäteollisuus on puolestaan aiemmin ilmoittanut kolmen vuorokauden työsulusta 10. helmikuuta alkaen.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.