Svenska Yle uutisoi lähteidensä mukaan, että uudet maksut koskisivat abortteja, jotka tehdään omasta halusta.
Kokoomusministerit haluavat toppuutella aborttien maksuista levitettyjä tietoja. Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen ja sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen sanovat yhteistiedotteessaan, että oppositio pelottelee ihmisiä.
Ministerien mukaan uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu ei koske lääkkeellisesti tehtyjä abortteja. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti.
Oppositiopuolueet SDP ja vasemmistoliitto ovat tänään kritisoineet hallituksen aikeita korottaa osaa ei-lääkkeellisten aborttien maksuista.
Svenska Yle uutisoi lähteidensä perusteella, että hallitus olisi sopinut uusista toimenpidemaksuista abortteihin. Ylen tietojen mukaan hallitus saavutti kompromissin, jossa uudet asiakasmaksut koskisivat abortteja, jotka vaativat leikkauksen, toimenpiteen tai erityistutkimuksen. Ilmaisia olisivat edelleen abortit, jotka tehdään siksi, että raskaus uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä.
Alun perin maksut koskivat kaikkia leikkauksia ja toimenpiteitä, mutta kesäkuussa päätettiin, että synnytykset ovat ilmaisia. Hallituspuolue kristillisdemokraatit vaati Svenska Ylen mukaan sittemmin aborttien pysymistä maksullisina, ja hallituskumppani RKP on vastustanut vaatimusta.
Koskevat pientä osaa aborteista
Jos raskauden keskeytys tehdään päiväkirurgisena toimenpiteenä, siitä perittävä maksu olisi kokoomusministerien mukaan jatkossa 264,10 euroa.
–Nykyinen päiväkirurgian maksu on 233,80 euroa, joten ero on enintään noin 30 euroa.
Maksupäätökset liittyvät hallituksen esitykseen uusista terveydenhuollon asiakasmaksuista. Käyttöön on tulossa uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu.
Uudet asiakasmaksut koskevat käytännössä pientä osaa aborteista. Se ei nimittäin koskisi esimerkiksi lääkkeellisesti tehtyjä raskaudenkeskeytyksiä, joita on ministerien mukaan noin 99 prosenttia aborteista.
Uusia asiakasmaksuja ei myöskään saisi periä, jos tutkimuksen tai toimenpiteen tarve johtuu siitä, että raskauden ei ole lääketieteellisesti arvioituna mahdollista edetä. Uusia maksuja ei myöskään saisi periä, jos raskaus vaarantaisi joko raskaana olevan hengen tai terveyden tai sikiön tai lapsen hengen.
"Täysin väärä suunta"
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan rankaisemalla ei-lääketieteellisestä abortista ideologisella sakkomaksulla.
– On yksinkertaisesti vastenmielistä, että jo itsessään haitallisilla asiakasmaksukorotuksilla tehdään poliittisia lehmänkauppoja ja ajetaan äärimmäisen taantumuksellisia ideologisia tavoitteita, Koskela sanoo tiedotteessa.
Myös useat demariedustajat ovat kommentoineet maksuihin liittyviä ongelmia.
– Hallitus on nyt luomassa järjestelmää, jossa yhteiskunta alkaa hinnoitella aborttia sen perusteella, miksi ihminen sen tarvitsee. Se on täysin väärä suunta, sanoo SDP:n Elisa Gebhard tiedotteessa.
Useissa kannanotoissa tuodaan ilmi, että Suomessa ei pitäisi vaikeuttaa abortin saamista taloudellisilla kysymyksillä.
Hallituksen esitystä odotetaan julkiseksi maanantaina.