Steve ’n’ Seagullsin 12 vuotta vanha musiikkivideo saavutti 200 miljoonaa katselukertaa Youtubessa

Keskisuomalaisen newgrass-yhtye Steve ’n’ Seagullsin Thunderstruck-musiikkivideo on saavuttanut Youtubessa 200 miljoonaa katselukertaa.

Kappale on alun perin AC/DC:n, ja yhtye käyttää omassa, vuonna 2014 Youtubeen ladatussa versiossaan soittimina muun muassa lusikoita, alasinta ja banjoa. Musiikkivideota oli viikossa katsottu jo noin viisi miljoonaa kertaa, ja se nostatti yhtyeen suureen suosioon. Hanuria videolla soittava Viljam Hänninen kertoi vuonna 2014, että julkaisu tuotti yhtyeelle keikkakyselyitä muun muassa Yhdysvalloista ja Saksasta. Sen jälkeen yhtye onkin kiertänyt jo useita kertoja esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.

Jotain osviittaa 200 miljoonan katselukerran merkittävyydestä antaa se, että myös 12 vuotta sitten Youtubeen julkaistu "kielinaisen" eli suomalaisen Sara Forsbergin kieli-imitaatiovideo on tähän päivään mennessä kerännyt "vain" 22 miljoonaa kertaa.

12 vuotta vanhaan Thunderstruck-videoon tulee edelleen näinäkin päivinä katsojien kommentteja.

– Tää on ihan huippu! Palaan tän pariin parin kuukauden välein, eräs kommentoi.

– Aina kun katson tämän esityksen, se tuntuu vain paranevan – ehkä siksi, että se on niin mestarillisesti toteutettu, toinen kehuu saksaksi.

– Outoa mutta hienoa, summaa kolmas kommentoija.