Noin 500 oppilaan koulu valmistuu kesällä 2028.
Kuusankosken yhtenäiskoulun rakentaminen alkaa Naukiossa. Kouvolan teknisen lautakunnan lupajaosto myönsi rakentamisluvan keskiviikkona.
Koulun rakentamisesta ja suunnittelusta vastaa Varte Lahti oy. Kouvolan kaupunki ja Varte Lahti allekirjoittivat urakkasopimuksen aiemmin tällä viikolla.
Uuteen yhtenäiskouluun tulee tilat noin 500 oppilaalle ja 90 työntekijälle.
Koulussa järjestetään yleisopetusta vuosiluokilla 1–9. Sinne sijoitetaan myös vaativan erityisen tuen opetus Tähteenkadun koulusta.
Avointa oppimisympäristöä siirrettävine seinineen ei yhtenäiskouluun tule, vaan kaikille oppiaineille ja luokille on omat luokkahuoneensa.
– Varsinaisten luokkatilojen lisäksi on oppimisaulatiloja, jotka sijaitsevat luokkatilojen läheisyydessä, rakennuttajapäällikkö Minna Kortesmaa Kouvolan kaupungilta kertoo.
Koulurakennus yhdistetään Naukion päiväkotiin yhdyskäytävällä.
– Palvelukeittiö on koulun puolella. Sieltä on tulevaisuudessa mahdollista viedä ruoka päiväkotiin.
Rakennukseen ei tule omia liikuntatiloja. Koulun liikunnanopetus hyödyntää Kuusankosken Urheilutalon tiloja, jotka valmistuvat loppuvuoden aikana. Koulun lähistöllä Urheilupuistossa on myös hyvät ulkoliikuntamahdollisuudet.
Uuden koulun tilat mahdollistavat myös kansalaisopiston toiminnan.
Seuraavaksi alkavat rakennustyömaan valmistelevat työt. Alue aidataan, paikalle tuodaan työmaaparakit ja myös maaurakointi alkaa.
Varsinainen rakentaminen käynnistyy joulukuussa rakentamisluvan saatua lainvoiman.
Myös rakennuksen tarkempi toteutussuunnittelu, kuten sähkö- ja akustiikkasuunnittelu, alkaa. Kortesmaan mukaan kouluväkeä on kuultu suunnittelutyössä.
– Käyttäjien kanssa on pidetty palavereja, ja pidetään edelleen. Käyttäjiä kuullaan, kun alamme muun muassa suunnitella kalustusta.
Kaksikerroksinen uudisrakennus sovitetaan ympäröivään rakennuskantaan. Julkisivussa käytetään pääsääntöisesti tiilimuurausta ja puupintaa.
Suunnittelussa on kiinnitetty huomiota rakennuksen energiatehokkuuteen. Rakennus lämpenee kaukolämmöllä, ja suunnittelussa on huomioitu myös mahdollisuus hyödyntää viereisen jäähallin jäähdytyksestä saatavaa lauhdelämpöä.
Uusi koulurakennus piha-alueineen valmistuu kesällä 2028. Opetuksen uudessa koulurakennuksessa on määrä alkaa samana syksynä.
Nykyinen koulurakennus puretaan kesällä 2028. Sen paikalle rakennetaan pelikenttäalue, joka valmistuu samana syksynä.