Asiantuntija ehdottaa pitkän koronan hoitoon erikoistunutta poliklinikkaa jokaiseen keskussairaalaan – nykyään niitä on Suomessa vain yksi 8.9.2022 5:00 Long covidia yli kaksi vuotta sairastanut Taija Rutanen: "Ennakkoluuloja on tosi paljon" 8.9.2022 5:00
Long covidia yli kaksi vuotta sairastanut Taija Rutanen: "Ennakkoluuloja on tosi paljon" 8.9.2022 5:00
THL:n pääjohtaja: ”On varsin epätodennäköistä, että rajoitustoimiin tai laajaan maskisuositukseen enää palattaisiin” 11.8.2022 18:15
Koronatartuntojen määrä on kääntynyt nousuun varuskunnissa, mutta tilanne on yhä rauhallinen 14.7.2022 18:45 | Päivitetty 14.7.2022 20:32
Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö: Kiinan viranomaiset eivät tienneet viruksesta ennen kuin korona alkoi levitä 29.8.2021 11:42
Kymenlaakso siirtyi taas kiihtymisvaiheeseen – "Näyttää siltä, ettei kesästä tule yhtä hyvää kuin viime kesästä", infektioylilääkäri sanoo 2.7.2021 15:25 | Päivitetty 2.7.2021 16:51
Yksi helppo kotikonsti voi pienentää koronavirustartunnan vaaraa – tuoreet tutkimukset vahvistavat aiempia havaintoja D-vitamiinilisistä 27.5.2021 15:47
Kiinan talous kasvoi alkuvuonna ennätykselliset 18 prosenttia – ekonomisti huomautti vertailukohdan merkityksestä: "Kasvu oli nähdäkseni jopa hieman vaatimatonta" 16.4.2021 9:11 | Päivitetty 16.4.2021 9:34
Korona-aika romahdutti antibioottien kulutuksen – tavanomaiset hengitystieinfektiot lähtivät laskuun heti rajoitusten myötä 23.3.2021 5:00
Kouvolan suurissa hautajaisissa oli kaksi koronan kantajaa – Kymsoten infektioylilääkäri pelkää, että Kymenlaakson rokotteita voidaan joutua antamaan pahemmin kärsiville alueille 22.3.2021 18:03 | Päivitetty 22.3.2021 18:20
K-Citymarketin kauppias: Lihan myynti kasvanut Kouvolassa koronavuoden aikana – Ruokakaupassa käydään harvemmin ja ostetaan enemmän kuin ennen 15.3.2021 5:30
Kouvolassa kaksi uutta koronatartuntaa, Kymsotella kahdeksan torstaina – "Osa tartunnoista on hiihtolomatuliaisia," infektioylilääkäri sanoo 11.3.2021 11:59 | Päivitetty 11.3.2021 14:45
Kolme uutta koronatartuntaa Kouvolassa, Kymsotella kuusi tartuntaa keskiviikkona – Suomessa 779 uutta tautitapausta 10.3.2021 11:10 | Päivitetty 10.3.2021 13:59
Lukijalta: Onko kulttuuri sinulle kirosana? – Kouvolan teatteri työllistää vakituisesti 41 työntekijää ja tilapäisesti vielä kymmeniä enemmän 7.3.2021 19:00 | Päivitetty 22.3.2021 9:09
Lukijalta: Jotain hyvääkin koronasta – "Suomalaiset ovat huomanneet, että meillä on kotimaassa hyviä kohteita ja paljon nähtävää" 7.3.2021 14:30 | Päivitetty 22.3.2021 9:09
Kouvolan yläkoulut siirtyvät ensi viikolla etäopetukseen, viime kevään jäljiltä 2 000 oppilasta on tarvinnut lisää tukea – "Reagoimme tiukasti heti, jos johonkin oppilaaseen ei saada yhteyttä” 3.3.2021 5:00 | Päivitetty 22.3.2021 9:16
THL: Neljä uutta koronatartuntaa Kouvolassa torstaina – Kymsote vahvisti kuusi tartuntaa 25.2.2021 11:23 | Päivitetty 25.2.2021 15:48
Lamaannuttava uupumus, lihasten jäykistyminen, päänsärky, jatkuvat kivut – Simo, 27, on taistellut kiistellyn sairauden kanssa jo yli 20 vuotta 24.2.2021 6:00 | Päivitetty 24.2.2021 9:35
Koronavirusepidemia on lisännyt kiinnostusta kroonista väsymysoireyhtymää kohtaan – kiistelty sairaus sai hoitosuosituksen 23.2.2021 9:29
Suurinta eduskuntaryhmää johtava SDP:n Antti Lindtman uskoo, että vaalilainsäädännön pikaiset muutokset ovat mahdollisia, jotta kuntavaalit voidaan turvata – "Eduskuntaryhmistä ei varmaankaan jää kiinni" 17.2.2021 15:43
THL: Kolme uutta tartuntaa Kouvolassa keskiviikkona – Kymsotella kaksi uutta koronatartuntaa, tekninen vika sotkee koronanäytteiden tulosten tallentumista 10.2.2021 11:32 | Päivitetty 10.2.2021 18:14
Eskolanmäen koulussa kolmas koronatartunta, kaikki 4.–9.-luokkalaiset etäopetukseen ensi viikoksi 29.1.2021 12:13 | Päivitetty 29.1.2021 12:50
Kymsote vetoaa omaisiin: Vanhusten tapaamiset on harkittava tarkkaan ja noudatettava ohjeita – Kotihoito haluaa suojata vanhukset ja työntekijät virustartunnalta 22.12.2020 11:56 | Päivitetty 2.2.2021 22:29
Koronarokotukset käyntiin Kymenlaaksossa ehkä jo joulun välipäivinä – Ensimmäisenä rokotusvuorossa ovat koronapotilaiden kanssa työskentelevät etulinjan hoitajat 17.12.2020 12:00 | Päivitetty 17.12.2020 15:30
Kolme uutta koronavirustartuntaa Kymenlaaksossa torstaina – Iitissä virustartuntojen määrä kasvoi kolmella 17.12.2020 11:10 | Päivitetty 17.12.2020 18:44
Eduskunnan on määrä käsitellä tartuntatautilain muutosesityksiä – leviämisvaiheessa kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitettuja tiloja kahdeksi viikoksi 12.12.2020 2:32 | Päivitetty 12.12.2020 10:51
Yläkouluille ei maskisuositusta Kymenlaaksoon – Kouvolan kaupunki tarjoaa maskit loppulukuvuoden ajan niille oppilaille, jotka maskeja haluavat käyttää 9.12.2020 13:20 | Päivitetty 9.12.2020 14:07
Kokoontumiskielto peruutti kuukausi- ja joulumarkkinat, kauneimmat joululaulut sekä jumalanpalvelukset seurakuntalaisilta kahdeksi viikoksi Iitissä 28.11.2020 7:00
Hallitus esittää konkurssilakiin uutta väliaikaista muutosta 27.11.2020 11:44 | Päivitetty 27.11.2020 15:21
Koko joukkue karanteenissa: KooKoon U17-joukkue on altistunut koronavirukselle – Myllykosken päiväkeskus kiinni maanantaina varotoimenpiteenä 23.11.2020 14:17 | Päivitetty 23.11.2020 16:09
THL: Kouvolassa seitsemän uutta koronavirustartuntaa – Kymenlaaksossa 10 uutta tartuntaa vuorokaudessa 18.11.2020 12:17 | Päivitetty 18.11.2020 12:50
Neljä uutta koronavirustartuntaa Kymenlaaksossa tiistaina – Nyt tautitapauksia on yhteensä 246 17.11.2020 11:08 | Päivitetty 17.11.2020 12:29
Kouvola pysyy kiihtymisvaiheessa – "Kerromme kaikesta, mutta vastuullisesti," infektioylilääkäri sanoo vanhempien epäilemästä virustilanteen tiedon pimittämisestä 16.11.2020 16:00
Koronalle altistuneen yläkoululaisen äiti ihmettelee Kymsoten hiljaisuutta – "Jos testi on negatiivinen eikä mitään muuta kuulu, olettaisin, että voimme elää normaalisti" 4.11.2020 19:13 | Päivitetty 5.11.2020 11:05
Yrityshankinnat siivittivät Ilkka-yhtymän liikevaihdon kasvuun 2.11.2020 13:40 | Päivitetty 2.11.2020 14:44
Valkealan lukio siirtyy korona-altistuksen vuoksi etäopetukseen, 57 opiskelijaa karanteeniin – Myös Korian koululla yksi luokka karanteeniin 1.11.2020 16:57
THL: Kouvolassa viisi uutta virustartuntaa – Kymsote velvoittaa kaikkia sairaaloissa ja terveysasemilla käyviä käyttämään maskia 28.10.2020 11:19 | Päivitetty 28.10.2020 12:34
Yli puoli vuotta potilasjonossa olleita enemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen – Uutta höllennystä hoitotakuuseen ei ole suunnitteilla 26.10.2020 5:00
Sote-valiokunnan puheenjohtaja Lohi toivoo nopeita ja selkeitä matkustuslinjauksia – "Ne on avattava minuutin hissipuheessa" 22.10.2020 12:19 | Päivitetty 22.10.2020 13:22
Koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa useilla alueilla Suomessa – koronatapausten määrän nousu näyttää kuitenkin loiventuneen 22.10.2020 9:25 | Päivitetty 22.10.2020 10:52
Uuden-Seelannin yli kolmen viikon putki päättyi – koronavirus teki paluun saarivaltioon 18.10.2020 12:13 | Päivitetty 18.10.2020 12:56
Ranska julistaa taas terveyshätätilan – suuriin kaupunkeihin tulossa öisiä ulkonaliikkumiskieltoja 14.10.2020 21:15
Kymenlaaksossa ei uusia koronatapauksia keskiviikkona, koko maassa 204 varmistettua tapausta 14.10.2020 12:02 | Päivitetty 14.10.2020 13:40
Ei uusia koronavirustartuntoja viikonlopun jäljiltä Kymenlaaksossa – Koronaan liittyvä karanteeni- ja eristysaika lyhenevät tästä päivästä alkaen 12.10.2020 11:13 | Päivitetty 12.10.2020 15:32
Kauneimmat joululaulut voivat kajahtaa tänä vuonna esimerkiksi metsäkirkoissa ja parvekkeilla – jopa miljoonan suomalaisen suosikkitapahtumille etsitään koronan vuoksi uusia muotoja 10.10.2020 9:02